tiistai 12. marraskuuta 2013

Siskokset


Siskot ovat aina siskoja, vaikka ne olisivat hamstereita. Zaraa ja Zeldaa on  hauska seurata, kun ne vipeltävät terrassa (tai dunassa) yhdessä ja erikseen. Jossain vaiheessa syksyä ne tappelivat vähän väliä ja silloin kuului kovaa narinaa. Välillä menimme erottamaan ne toisistaan. Mutta sitten taas ollaan parhaita kavereita ja nukutaan päällekkäin tai vierekkäin terran nurkassa, kuten alla olevissa kuvissa. :) Monesti ne myös pesevät toisiaan.
 


Tuoreruokalautasella ne syövät sulassa sovussa, mutta siemenseosta sisältävästä ruokakupista meinaa joskus tulla riitaa. Ne mahtuvat juuri siihen kippoon yksinään, mutta entäs jos toinen haluaa syödä samaan aikaan? Silloin ulkopuolella oleva kiertää kuppia ja yrittää ängetä sinne myös. Eikä tietenkään mahdu.

 
 
Meillä on terrassa juoksupyörän sijasta juoksulautanen. Zorro oppi aikanaan heti käyttämään sellaista, mutta näillä kahdella kesti vähän pitempään. Välillä ne tunkevat siihenkin samaan aikaan ja kyllähän se juokseminen sujuu sillä tavalla hetken aikaa.
 
Jos siskoksia pitäisi verrata, niin voisi ehkä sanoa, että Zelda on enemmän oman tiensä kulkija. Zara näyttäisi kaipaavan enemmän ihmisseuraa (jos nyt kääpiöhamsterit ylipäätään voivat sitä kaivata) ja on uteliaampi ympäristöstään. Taitaa olla myös rohkeampi.  Mutta söpöydessä näitä ei voita kukaan!

torstai 7. marraskuuta 2013

Näyttely

SOFIA KIRJOITTI:

Moi!

27.10 oli Zaran ja Zeldan eka näyttely. Mua jännitti hirveesti,että voittaako kumpikaan mitään. Zara ja Zelda olivat kumpikin lemmiki-ja ulkomuotoluokassa. Kun lemikkiluokka arvosteltiin minä ja mun perhe oltiin just silloin syömässä. Mutta kun tulimme takaisin menin pikkusiskoni kanssa kysymään lemmikkiluokan tuomarilta oliko lemmikkiluokka jo arvosteltu. Hän sanoi, että oli odottanut meitä. Zara oli näköjään saanut ruusukkeen ja hamstereiden kahvilan ja Zelda ruusukkeen. Mä olin tosi iloinen molempien puolesta. Zara palkittiin lasten lemmikkiluokan neljänneksi parhaana ja Zelda oli lasten lemmikkiluokan paras nuori naaras eli alle 4 kk ikäinen.

Kun ulkomuotoluokka arvosteltiin Zara oli paras ei-standardivärinen ja sai taas ruusukkeen, mutta Zelda ei valitettavasti saanut mitään. Zeldan standardiluokassa olikin yli 30 hamsteria. Zaralla oli vielä yksi mahdollisuus voittaa ruusuke koestandardi ja ei-standardiluokkien voittajien best in show arvostelussa. Mua jännitti hirveästi. Mutta Zara voitti senkin! Ja taas tuli ruusuke. Kun lähdettiin kotiin, mä olin hirveän iloinen. Kotona äiti yritti ottaa Zarasta ja Zeldasta kuvaa ruusukkeiden kanssa, mutta niistä ei tullut kovin hyviä. Nyt kyllä jo jännittää seuraava näyttely joulukuussa.

004-normal.jpg

Oikeanpuoleinen ruusuke on Zeldan ja muut ovat Zaran.