lauantai 20. joulukuuta 2014

Belanna 1v.

Tänään on synttärisankarina Belanna! Ikä näkyy koko ajan enemmän hopeoituvassa turkissa, mutta muuten Belanna tuntuisi nuortuvan lähes silmissä. :)


Eilen yhteisellä kakulla Deannan kanssa.

Belanna oli alkuun pieni rääpäle, vähän sellainen reppana. Muutaman kuukauden jälkeen se alkoi sitten kasvattaa massaa ja löysistyi selvästi. Ei kuitenkaan hirveän pahasti. Mutta jotenkin ihan viimeisen kuukauden tai parin aikana se on piristynyt tosi paljon. Eihän noiden hamsujen touhuja nähdä öisin, mutta ainakin meidän hereillä ollessa Belannasta on tullut paljon touhukkaampi. Se näkyy myös kropassa, joka meidän silmiin näyttää paljon kiinteämmältä kuin ennen. Belanna oli aiemmin kohtalaisen kömpelö, mutta nykyään sekin osaa/jaksaa kiivetä dunassa olevan linnan päälle ja vipeltää muutenkin vauhdikkaammin. Jos Belanna olisi ihminen, sanoisin, että se on vanhemmalla iällä "löytänyt itsensä". ;)


Belanna saattaa edelleen joskus hieman näykkiä ihan kädellä ollessaan. Dunasta sen saa nopeiten pahvirullan avulla, mutta tulee se muutenkin kädelle. Kädellä se on rauhallisempi kuin Deanna, vaikkei ihan paikallaan nökötäkään. Belannalla on outo tapa, jos sen päästää esim. sohvan tai peiton päälle vapaaksi. Se alkaa välittömästi kokeilemaan alustaa hampaillaan ja etenee sillä tavalla näykkien. Kuitenkaan se ei säntää heti piilopaikkaan vaan saattaa rauhassa kokeilla avoimia alueita. Se tykkää monesti tutkia vieraampia paikkoja.




Belanna jäi pitkään hieman toisten varjoon, ensin Zaran ja sitten Deannan. Se oli alun jälkeen enemmän omissa oloissaan eikä hakenut kovinkaan paljon kontaktia. Syksyn mittaan se on kuitenkin tullut koko ajan seurallisemmaksi ja sen touhuja on kiva seurata. <3



Belannalla on ehkä koko joukosta söötein nassu. <3 Olkoonkin, että se ei ole ihan standardien mukainen (tai ei-standardien...), mutta se on niin hellyyttävä. Ja tämä hamsu senkun paranee ja söpöstyy vanhetessaan! :)

perjantai 19. joulukuuta 2014

Deanna 1v.

Meidän "pikkuinen" Deanna täyttää tänään jo vuoden! Ihanaa, ettei vanhuus näytä vaivaavan vielä mitenkään. Deanna on ihan yhtä touhukas kuin aina ennenkin. Oikeastaan kiipeilykin on vaan lisääntynyt.


Synttäripäivän herkkuna oli yrttirulla, mikä sisälsi mm. nokkosta ja porkkanaa. Eläinkaupoista tuntuu olevan aika vaikeaa löytää "herkkuja", missä ei olisi sokeria.

Yhtenä aamuna näimme, kuinka Deanna kiipesi pesämökin katolle. Katto on puoliksi dunan ylätasanteen alla ja Deanna on pitkään kurkotellut siitä ylätasanteelle. No nytpä se pääsi kuin pääsikin punnertamaan itsensä ylös. :) Samana aamuna Belanna steppaili dunassa väärin päin olevan saviruukun päällä makupalaa odottamassa. Deanna halusi myös siihen ja kierteli ruukkua hetken aikaa. Kun Belanna ei väistänyt, niin Deanna yksinkertaisesti kiipesi myös ruukun päälle, jolloin Belanna tipahti alas, kun eihän siihen mahdu kahta...


Koska meidän hamsut eivät ole olleet kovinkaan pitkäikäisiä, niin väistämättä tulee mieleen, että miten käy nykyisten. Jotenkin ajattelen silti, että Deanna voisi elää pidempään, kun sillä ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia missään vaiheessa. Vaikka eihän se sitä sano, jotain voi tulla äkkiäkin. Mutta sitä ei murehdita etukäteen!


Deanna menossa nukkumaan pää "linnan" ikkunassa. Se on viihtynyt tällaisessa nukkuma-asennossa viime aikoina.

Silmäilin aiempia blogikirjoituksia ja niistä on jännä huomata, miten Deanna on muuttunut. Ensimmäiset kuukaudet se oli hieman arka, näykki suht usein ja oleskeli omissa oloissaan. Mutta pikkuhiljaa se on rohkaistunut ja tullut hyvinkin "ihmisystävälliseksi". Se on myös oppinut tapoja, miten kerjätään huomiota ja herkkupaloja. <3 Pimeät aamut ovat siitä kivoja, että hamsut ovat vielä täydessä vauhdissa kun heräämme. Iltaisinkin ne tulevat aiemmin puuhastelemaan kuin kesällä valoisaan aikaan.

Alla Deanna kiipeilemässä tänään leikkipuiston mökin katolla.




Tänä iltana se oli muutenkin sellaisessa vauhdissa, että huh huh! Se kiipeili leikkipuistossa ihan mihin vaan, minne se ei ole aiemmin päässyt (vai ehkä halunnut) kiipeämään. Ihan kuin siltä olisi iän myötä kadonnut viimeinenkin varovaisuus. ;)


Deanna kiipesi tuohon seinän puolelta eli ei rappusia tai riippusiltaa pitkin.


Sitten se nousi vielä aidalle ja kurkotti siitä pahvilaatikon reunaan ja pääsi kuin pääsikin pois! Onneksi siellä oli kädet valmiina, ettei tullut mätkähdystä maahan ja mahdollisuutta karkuretkeen. Yllä ja alla olevissa kuvissa kiipeilyteline on siirretty jo kauemmas reunasta. 


Tähänkin piti kiivetä tarttumalla tuosta punaisesta aidasta kiinni.


Katolle se ei enää päässyt, vaikka yritti sitäkin...


Tällainen vauhdikas tapaus siis meidän nykyisten hamsujen vanhus! :D

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Sirius nukkuu

Sirius on tullut koko ajan rohkeammaksi. Kun joku tulee huoneeseen tai laitetaan valo päälle, niin se tulee heti tutkimaan, että mitä tapahtuu. Se nukkuu usein dunan ylätasolla ihan näkyvillä, ilman mitään suojaa, ei välttämättä edes dunan seinässä kiinni. Tuntuu jotenkin epähamsterimaiselta, mutta kai se tuntee olonsa turvalliseksi.



Nukkuu se kyllä myös pesämökissään alakerrassa. Monesti sen pieni hännäntöpö pilkistää mökin suuaukosta ja kun menee katsomaan lähempää, niin voi nähdä Siriuksen olevan siellä kippurassa kyljellään tai toisinaan myös melkein selällään. Ihan kuin pieni lapsi. :) Tai sitten se saattaa nukkua edelleen vessapaperirullan sisällä. Onneksi nukkumapaikkoja riittää.

torstai 27. marraskuuta 2014

Grand Gala 2014

Vuoden viimeinen näyttely eli Grand Gala pidettiin viime lauantaina 22.11. Tikkurilassa. Odotimme näyttelyä tosi paljon pitkän tauon jälkeen. Näyttelypäivästä saatiinkin nauttia oikein urakalla, kun olimme paikalla ennen kymmentä ja pääsimme lähtemään kotiin viimeisten joukossa vasta puoli kuuden jälkeen!

Alla joitakin lasten lemmikkiluokan kommentteja.

Deanna: arvosana erittäin hyvä. Hyväkuntoinen, mutta kroppa saisi olla kiinteämpi. Turkki hieman ohentunut rinnasta, muuten todella kaunis, puhdas ja tiheä. Campbellimaisen touhukas, mutta todella hyvin käsiteltävissä. Yleisvaikutelma todella kaunis. Deanna sijoittui luokassa toiseksi. :)

Belanna: arvosana hyvä. Ikäisekseen hyväkuntoinen, saisi olla kiinteämpi. Turkki hieman ohentunut vatsasta, muuten kaunis ja puhdas. Rauhallinen ja hyvin käsiteltävissä. Mukava rouva. Belanna palkittiin parhaiten leikatuista kynsistä. ;) Tämä oli hauskaa, koska Belanna vastustaa aina kaikin voimin kynsien leikkaamista. No lopputulos on silti ilmeisen kelvollinen.

Sirius: arvosana tyydyttävä. Turhan tuhdissa kunnossa, kaipaa lisää liikuntaa. Turkki puhdas ja hyväkuntoinen. Korvat, silmät, hampaat, kynnet ok. Erittäin rauhaton, vaikea käsitellä, hieman näykkii. Voimakastahtoinen nuoriherra. Tämä hieman harmittaa ja ehkä ihmetyttääkin, koska tuo ei ole ollenkaan Siriukselle tyypillistä käytöstä. Päinvastoin siitä on viime viikkoina tullut hyvinkin rauhallinen tapaus. Se ei ole vielä niin kesy kuin millaisiksi muut hamsterit ovat iän myötä tulleet, mutta kiltti ja helppo käsitellä kuitenkin. Olisiko tilanne ollut sitten stressaava, kun oli sen ensimmäinen näyttely? Mietimme myös, että vaikka sillä oli standardin kokoinen kuljetusboxi, niin ehkä suurempi olisi parempi. No katsotaan sitten helmikuussa, että lähteekö Sirius mukaan seuraavaan näyttelyyn. Kotona se taas nökötti kädellä eikä hermostuneisuudesta ollut tietoakaan.

Ulkomuotoluokissa meni seuraavasti:

Deanna: arvosana erinomainen. Kaunis pää, sopusuhtainen. Kaunis tyyppi, mukavan pyöreä, mutta silti liioittelematon. Perusväri (jälleen kerran) saisi olla voimakkaampi, hyvä selkäjuova, kohtuullisen hyvät kylkikaaret. Deanna oli cambellien standardiluokassa ykkönen! Se oli meidän mielestä aika jännää, kun se on jo 11 kk ja melkein kaikki muut kilpailijat olivat nuoria. Deanna nappasi vielä lopuksi standardien best in show’ssa ykkössijan. :) On se aika ihme hamsteri. Niin ja saihan se vielä kolmannen sertinkin eli nyt sitten anotaan tittelivastaavalta muotovalion titteli.


Deannan pokaali ja ruusukkeet S1, PLH2, BIS1 sekä saatiin nyt myös valiolemmikkihamsterin ja muotovalion ruusukkeet. 

Belanna: arvosana hyvä. Hieman pitkä pää, suuret silmät, mukavan leveälle asettuneet korvat, jotka saisivat olla hieman pienemmät. Koko ok, vyötärö erottuu hieman. Perusväri epätasainen, muuten ok. Mukavasti hopeoitunut.

Sirius: arvosana melko hyvä. Isot korvat, isot ja hyvät silmät, hieman pitkä pää. Tyyppi iso ja hyvä, kompakti massa. Turkki tiheä, mutta liian pitkä. Tikkaus epätasainen.

Pituudesta huolimatta oli mukava päivä. Hamsut olivat kotiduniin päästessään aikalailla vauhti päällä. Ja Siriuskin oli oma ihana itsensä. <3 Onneksi seuraavaan näyttelyyn on vain kolmisen kuukautta. Se onkin sitten Kouvolassa eli tulee ajeltua pidemmälle.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Aamurutiinit ja näyttelyyn valmistautumista


Pimeiden aamujen myötä on ollut kivaa, kun hamsut ovat hereillä kun menen herättämään esikoista, jonka huoneessa dunat ovat. En laita huoneeseen valoa, mutta eteisestä kajastaa kuitenkin. Ei mene kuin hetki, kun vähintään yksi pallero tulee pyörimään esiin ja hakemaan huomiota. Deanna kiipeää nykyään aina dunan ylätasanteella olevan ”linnan” päälle ja steppailee siellä kaltereita nuuhkien. Belannakin tulee yleensä sinne nuuhkimaan, mutta kiipeää todella harvoin. Sirius taas ennemminkin tarkkailee ja odottaa, tulisiko sieltä mitään herkkuja. Monesti vien aamulla mukanani kuivia leivänpaloja tai annan kurpitsan- tai auringonkukan siemeniä.


Viime viikonlopun olimme maalla ja hamsut jäivät kotiin, vaikka olimme aiemmin suunnitelleet ottavamme ne mukaan. Lähtövaiheessa silti totesimme, että valtavan tavaramäärän kuskaaminen ei ehkä ole välttämätöntä, kun olemme poissa alle 2 vuorokautta. Takaisintulo oli kuitenkin kivaa, kun saimme niin innostuneen vastaanoton kotiin palatessamme. <3 Eihän tuo aika ollut pitkä, mutta silti huomasimme kaikki ikävöivämme hamsuja sen verran, että seuraavan kerran otetaan ne kuitenkin mukaan. ;)


Grand Gala lähestyy ja on lopultakin tämän viikon lauantaina, kivaa! Edellisestä näyttelystä on jo puoli vuotta! Mielenkiintoista kuulla, mitä Siriuksesta sanotaan. En ole aiemmin näyttelyissä seurannut talvikoita ja mietin, että onko niitä yleensäkin niin paljon. Nyt oli ennakkoon ilmoittautuneita 52. Huh. Campbelleja onkin taas paljon vähemmän. Deanna ja Belanna eivät enää ole parhaassa kukoistuksessaan, mutta silti meidän mielestä oikein hyvässä kunnossa. Deannan turkki ei ole niin hyväkuntoinen kuin nuorempana, mutta muuten se näyttää omaan silmään oikein esimerkilliseltä. Kiipeily varmaan näkyy siinä, kun se on sellainen jäntevä pallero edelleen. Belanna taas löysistyi jossain vaiheessa, mutta nykyään se näyttää ehkä jopa paremmalta kuin esim. viime näyttelyn aikoihin. Mutta se on saanut niin erilaisia arvosteluja, että en osaa yhtään sanoa, millaiset tällä kerralla tulee. Mutta kohta se nähdään! :)

perjantai 24. lokakuuta 2014

Tavallisia touhuja

Siriuksen kesyttäminen on sujunut erittäin hyvin. Reilussa viikossa se tuntui tottuvan ensin käden hajuun ja sen jälkeen sen on saanut kohtalaisen helposti vessapaperirullan avulla pois dunasta. Enää ei tarvitse pelätä, että se loikkaisi heti tilaisuuden tullen pois, vaan kulkee kädeltä kädelle melko mukavasti. Se muistuttaa tosin meidän ompelukonetta: ensin mietitään hetki, sitten otetaan spurtti, taas mietitään ja taas spurtataan. :D

Dunassa Sirius ahkeroi entiseen malliin. Se jyrsii munakennoa itselleen sopivammaksi, kerää puruja ja papereita kasoihin ja jemmaa ruokaa omiin kätköihin. Se selkeästi tuntee olonsa turvalliseksi. Viime päivinä se on nukkunut usein vessapaperirullan sisällä niin, että pää on ihan rullan suuaukossa. Se on niin söötti ilmestys. :)

Mietittiin eilen, että myös Deanna ja Belanna ovat tulleet seurallisemmiksi. Ehkä ne kuitenkin jäivät aiemmin hieman Zaran varjoon. Toisinaan tapahtuvan näykkimisen vuoksihan ne opetettiin tulemaan vessapaperirullaan ja nostettiin siinä pois dunasta. No sitä käytetään välillä edelleen, kun se on niin näppärää, mutta läheskään aina ei tarvitse. Muutenkin ne hakevat huomiota paljon enemmän kuin ennen.

Tällä hetkellä hamsteri-asiat tuntuvat olevan oikein mallillaan ja toivottavasti pysyvätkin pitkään. Huomaan itse vieläkin joskus puhuvani ”pienistä” tarkoittaen Belannaa ja Deannaa, vaikka nehän ovat jo yli 10 kk! No, pikkuisiahan ne ovat silti.Sirius taas on lähes 3 kk ja mietin, että kasvaakohan se vielä. Se on vähintään Belannan kokoinen eikä tosiaan mikään vauva enää. Joskus hamsterien standardeista lukiessani ihmettelin, että miten hamsu voi olla maskuliininen. No Siriuksesta kyllä huomaa selkeästi eron tyttöihin verrattuna. Hassua vaan, että väritykseltään se on kuin kaunis prinsessa. ;)

Tehtiin muuten vähän aikaa sitten uusi leikkipaikka hamsuille isompaan pahvilaatikkoon. Vanhassa ei ollut tarpeeksi korkeat reunat, kun Belanna (ja Zara aiemmin) pääsivät kiipeämään sieltä pois. Nyt varmaan Siriuskin olisi jo päässyt. Uudesta ei pääse mitenkään ja voi antaa niiden rauhassa viettää siellä aikaa ilman, että tarvitsee koko ajan vahtia niitä. Deannakin on viime aikoina treenannut kiipeilyä oikein urakalla. Ihmeen sinnikkäästi se kiipeilee dunan yläkerroksen alapuolella olevan pesämökin päälle ja yrittää kiivetä siitä ylätasolle. Toistaiseksi ei olla ainakaan nähty, että se pääsisi kampeamaan itsensä siitä ylös.

Siriuksen rekisteröinnistä tuli muuten eilen kuittaus ja nyt on kaikki hamsut ilmoitettu Grand Galaan, jee. En malttaisi odottaa, kun edellisestä on jo kuukausia!

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Tutustumista puolin ja toisin

Sirius on ollut meillä nyt lähes 3 viikkoa ja on kotiutunut hyvin. Onhan se vielä varovainen ja kulkee meidät huomatessaan aluksi matalana, mutta ei sentään säntää heti piiloon, kun joku tulee huoneeseen. Käsittely onkin sitten toinen juttu… Se on todella vikkelä ja hyppii tavalla, jota mikään aiemmista hamstereistamme ei ole tehnyt. Käsittelyyn pyritäänkin nyt panostamaan, jotta se kesyyntyisi.

Sirius on myös persoonana aivan erityyppinen kuin muut. En tiedä paljonko sillä on vaikutusta, kun se on talvikko ja vielä uros. Käsittääkseni naaraat ovat enemmänkin pesänrakentajia, mutta meillä kukaan naaraista ei ole puuhannut niin paljon kuin Sirius! Iästä ja sukupuolesta huolimatta sen touhuja katsellessa tulee mieleen ”touhukas täti”. :D Se  haalii pesään vessapaperin suikaleita ja raahaa sinne ruokaa suuria määriä. Yhtenä iltana se yritti tunkea mökin oviaukosta suurta parsakaalia, mutta ei onnistunut.


Ruokavalionkin suhteen se eroaa muista. Samoja ruokia tarjoillaan kaikille ja jostain syystä kaikkien muiden lempikasviksia ovat aina olleet parsakaali ja kurkku. Sirius taas tykkää eniten kukkakaalista ja porkkanoista. Siinä missä toiset rakastavat pekaanipähkinöitä, niin Sirius viitsii hädin tuskin nuuhkaista eikä syö niitä ollenkaan. Siemenseos ja lihasoseet ja puurot maistuvat kuitenkin kaikille yhtä hyvin.

Emme ole vielä saaneet aikaiseksi rekisteröidä Siriusta, mutta sekin pitää tehdä aika pikaisesti. Grand Galaan on vielä onneksi melkein pari kuukautta aikaa. Humppilassa on seuraava näyttely viikon päästä, mutta emme pääse sinne, kun olemme toisessa reissussa. Harmittaa tosi paljon, kun edellisestä on kulunut aikaa jo yli neljä kuukautta. Mutta joudutaan nyt kuitenkin odottamaan marraskuun loppuun. Sirius meneekin silloin juuri ja juuri vielä nuorten joukkoon.

tiistai 9. syyskuuta 2014

Sirius Valkoinen

Eihän tässä pitänyt käydä näin… Mutta kävi kuitenkin. Eilen kävimme hakemassa kotiin Siriuksen, 5,5 viikon ikäisen talvikkouroksen. Väriltään Sirius on helmiäissafiiri ja syntymäpäivä on 31.7.2014.


Mutta miten tähän päädyttiin? Joskus aikoja sitten mietimme, että kun sitten hamassa tulevaisuudessa Zarasta aika jättää, niin sen dunaan voisi hankkia asumaan talvikon. Olimme ihastelleet talvikoita näyttelyissä ja ne rauhallisen oloiset pallerot kiehtoivat. No viikon takaisen viikonlopun tunnelmat olivat sellaiset, ettemme halunneet ajatellakaan uuden hamsterin hankkimista. Meidän hamsterit tuntuvat elävän kovin lyhyen aikaa. :(

Viime viikon maanantaina olimme kuitenkin Sellossa ja piipahdimme tietysti myös Faunattaressa. Siellä oli myynnissä aivan ihania safiireja talvikon poikasia. Aloimme miettiä, että josko sittenkin otettaisiin se talvikko… Laitoin viestiä yhdelle kasvattajalle, jos hänellä olisi poikasia myynnissä. Parin päivän päästä eksyin sitten Kaaren Faunattareen ja sielläkin oli myynnissä talvikon poikasia! Myyjän kanssa jutellessani hän kysyi haluaisinko nähdä juuri tulleita poikasia, jotka majailivat pesässä. Ne oli juuri tuotu eivätkä olleet vielä myynnissä. Kuuden safiirin joukosta yksi oli helmiäinen. Se oli niin kaunis. :) Emme olleet vielä saaneet vastausta tältä yhdeltä kasvattajalta, mutta kun kävi ilmi, että nämä poikaset olivat häneltä, niin ostopäätöstä ei tarvinnut kauan miettiä. Emme olisi kuitenkaan halunneet ostaa tukusta tuotua eläintä. Loppuviikosta kävimme maksamassa varausmaksun ja tosiaan eilen saimme Siriuksen kotiin.


Kuljetusboksin kansi oli hieman liukas takajalkojen alla...

Siriuksen nimi oli muuten aika helppo keksiä. Zorrostahan mietittiin aikanaan Sirius Mustaa. Nyt kun esikoinen ehdotti nimeä Sirius, niin oli helppo nimetä se Sirius Valkoiseksi. ;) En ole vielä ihan varma, miten tuo nimiasia menee, kun rekisteröimme sen. Aiemmat hamsuthan ovat olleet kasvattajien rekisteröimiä. Olisi kyllä kiva, jos oma nimi olisi virallinen.



Sirius tuntuu aika aralta, mutta saa nähdä kuinka nopeasti se kotiutuu. Sehän majaili eläinkaupassa vielä kahden veljensä kanssa eli meille muutto oli suuri muutos. Kädellä se tuntuu olevan kuin liukas saippuapala. Illalla ja tänä aamuna sitä ei juuri näkynyt, mutta touhuaminen kyllä kuului. Tänä iltana se on uskaltautunut jopa kerran tulemaan pesämökistä pois auringonkukansiemenen houkuttelemana.


Laitoimme dunaan vielä oikein paljon puruja, kun ajattelimme, että siitä voi tuntua turvalliselta kaivella rauhassa. Mutta saa nähdä millainen vipeltäjä tästä tulee!

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Kuvia Belannasta

Belannasta ei ole ollut vähään aikaan kuvia, joten tässä muutama:


Alemmassa kuvassa näkyy hyvin turkin hopean sävy. Vaikka se on ollut sellainen alusta asti, niin hopeaisuus tuntuisi lisääntyvän iän myötä. Ikäähän Belannalla on nyt hieman yli 8 kuukautta. 


Belanna ja Deanna saivat dunansa yläkertaan Zaran perintönä puisia "linnan" osia. Niiden päälle on myös kiva kiipeillä ja toisaalta ne tarjoavat sopivaa näkösuojaa.


Aikanaan Zorro kurkisteli tästä samasta alemmassa kuvassa olevasta ikkunasta ensimmäisenä päivänään. Se oli vaan silloin varmaan puolet pienempi. 


Belanna ja Deanna ovat taas selkeästi menossa kohti hamsterimaisempaa rytmiä eli niitä näkyy vain harvoin hereillä päivällä tai edes alkuillasta. Välillähän ne ovat olleet paljonkin hereillä päivisin. Vähän harmi, kun niiden puuhia ei tule nähtyä niin paljon. Sen verran niitä seuraillessa on kuitenkin käynyt ilmi, että pieni ja pippurinen Deanna on edelleen se, joka dunassa määrää. Vaikka hamsut esim. pesevät toisiaan silloin tällöin, niin ne taitavat nukkua eri paikoissa suurimman osan ajasta, Belanna mökissä ja Deanna kahvilassa. 

tiistai 2. syyskuuta 2014

Surun päivä

Viime viikon lauantai 30.8. oli meillä surun päivä. Jouduimme lopettamaan Zaran. :( Tämä tuli ihan puun takaa, vaikka jälkeen päin ajatellen merkkejä olisi voinut huomata aiemmin. Koko kesän Zara vietti päivät lähes kokonaan dunan ylätasanteella. Vaikka meillä ei ollut hirveän kuuma, niin ilmeisesti siinä oli mukavampaa. Eikä Zaraa häirinnyt yhtään, vaikka se oli ihan näkyvillä nukkumassa. No viimeisen parin viikon aikana Zara oleili enemmän dunan alakerrassa, mistä sitä ei helposti näe. Emme kiinnittäneet siihen sen enempää huomiota, ajattelimme sen johtuvan ilmoista. Ensin Zara kuitenkin ilmaantui iltaisin esille ihan normaalisti, mutta viime viikon aikana sitä ei paljon näkynyt.

Perjantai-iltana laitoimme tuoreet kasvikset dunan ylätasanteelle ja Zara tulikin heti syömään niitä. Sen liikkuminen kiinnitti ensin huomion, se oli aika hidasta ja vaivalloisen näköistä. Sitten ihmettelimme, kun sen näytti olevan hankalaa syödä. Ja kun se tuli dunan ”rappusia” alas, niin koko hamsu näytti jotenkin kummallisen malliselta. Lisäksi sen vasen silmä pullotti hieman. Säikähdimme tätä kovin. Koska oli kuitenkin myöhäinen ilta, niin emme voineet tehdä muuta kuin etsiä auki olevan eläinlääkäriaseman numeron seuraavalle päivälle. Epäilimme ensin hampaita, koska syöminen näytti hankalalta.

Lauantaina Zara sitten vietiin eläinlääkäriin. Asiantuntevan oloisen lääkärin ensimmäinen kommentti oli, että onpa kaunis hamsteri. Ja niinhän Zara olikin. Seuraavaksi kuitenkin kommentoi sen olevan melkoisen huonokuntoisen näköinen. Mitään näkyviä kasvaimia ei ainakaan ollut. Lääkärin ainoa veikkaus oli hammasjuuren tulehdus, koska se hankaloittaisi syömistä ja saisi aikaan nopean laihtumisen. Zaralla löysä nahka roikkui aika pahasti varsinkin etutassujen kohdalla, mitä ei ollut ennen tapahtunut niin selvästi. Hampaat olivat kuitenkin kunnossa. Mahdolliseen tulehdukseen olisi voinut kokeilla antibioottia, mutta lääkärikään ei uskonut sen auttavan, joten lopetuspäätös oli siinä mielessä helppo tehdä. 

Zara ehti elää vain 1 v 1,5 kuukauden ikäiseksi. Olimme juuri paria päivää aiemmin miettineet, että ihanat Zara ja Zelda tulivat meille vuosi sitten. Tuntuu epäreilulta, että ne ehtivät olla meillä niin vähän aikaa. :( Zaraa tulee kova ikävä.

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Belannan ja Deannan kesää

Belanna ja Deanna muuttivat juhannuksena terrasta uuteen dunaan. Olimme viikon reissussa hamsujen kanssa ja mietimme, että kevyempi duna olisi helpompi kuljettaa kuin lasinen terra. Tarkoitus oli jättää uusi duna varapaikaksi (ja ehdittiin miettiä siihen jo lisää hamsujakin...), mutta se on tuntunut niin hyvältä, että se jäi vakikäyttöön. Ja onhan se isompikin kuin terra oli. Pienet tuntuvat myös tykkäävän siitä paljon.

Reissu hamsujen kanssa meni oikein hyvin. Olimme viikon aikana 2 eri paikassa ja molemmissa ne aluksi nuuhkivat outoja hajuja, mutta omat dunat tietysti helpottivat. Tosin meillä oli hieman haasteita saada kaikki mahtumaan autoon, kun emme laittaneet dunia sisäkkäin... Mutta loppujen lopuksi vielä olisi mahtunut lisääkin tavaraa. ;)

Belanna ja Deanna täyttivät molemmat juhannuksen alla puoli vuotta. Hassua, kun aina puhutaan pikkuisista, vaikka eivät ne mitään pieniä ole olleet enää pitkään aikaan. :) Ja jos koosta puhutaan, niin Belanna varsinkaan. Pienestä rääpäleestä kasvoi lopulta pidempi kuin Deanna ja loppukeväästä lähtien se on kasvattanut nyt painoaankin. Ei se sentään ole samanlainen pullero kuin Zara (eikä yhtä pitkäkään, Zarahan on kaiken kaikkiaan isokokoinen kääpiöhamsteri), mutta vähän sellainen löllykkä kuitenkin. Deanna taas on yhtä pieni ja kiinteä kuin aina ennenkin. Kun kaikki kuitenkin syövät samaa ruokaa, niin ehkä se on pitkälti geeneistä kiinni. Deanna ja Belannahan eivät käsittääkseni ole sukua toisilleen.

Loppukeväästä lähtien valon lisääntyessä molemmat ovat olleet aktiivisempia päiväsaikaan kuin aiemmin, Deanna varsinkin. Deanna on myös ottanut meihin paljon enemmän kontaktia kuin ennen. Se oli aiemmin viimeisin hamsuista ketä kiinnosti tulla kädelle, mutta nyt se on jo lähes yhtä sinnikäs ja utelias kuin Zara. Jossain vaiheessa Deanna näykki aika paljon kiinni otettaessa. Sitten aloimme tehdä niin, että Deanna ja Belanna houkuteltiin pahviputkeen ja nostettiin siinä dunasta pois. Se keino tepsii ihmeellisesti! Nyt ne saattavat jopa mennä itse putkeen odottamaan, että ne nostetaan pois. <3

Ai niin, ennen juhannusta tuli vielä plakaatti, jossa myönnettiin Deannalle toukokuun näyttelyssä saavutettu valiolemmikkihamsterin titteli. JV14-etuliitteen lisäksi nimen edessä komeilee nyt vielä FIN VLH.

Tässä ehkä tärkeimmät. En enää muistakaan mitä on pitänyt kirjoittaa, kun on ollut taukoa.

perjantai 11. heinäkuuta 2014

1-vuotias

Zara täyttää tänään 1 vuotta! :) Päivänsankari sai tänään juhlan kunniaksi oikein kakun. Kakku ei tosin kiinnostanut hirveän paljon, mutta päällä oleva pekaanipähkinä sitäkin enemmän.


Ikä ei onneksi näy Zarassa vielä mitenkään. Zara on edelleen ylivoimaisesti seurallisin hamsterimme ja hereillä ollessaan pyörii dunassaan huomionkipeänä lähes aina, kun joku tulee huoneeseen. Ja kyllä Zaraa sitten hellitelläänkin. Vaikka hamsterien ei pitäisi niin välittää ihmisseurasta, niin Zara ainakin vaikuttaa viihtyvän hyvin.

Dunassa Zara ei ehkä kaivele enää niin paljon puruissa kuin joskus ennen. Se on monesti päivät dunan ylätasanteella, missä sillä on pari nurkkaa, joissa se yleensä nukkuu. Viime päivinä se on tosin ollut usein myös alhaalla yhdessä nurkassa, missä on sen pesupaikka. Se on siirtänyt sitä hieman irti dunan seinistä ja tunkee sivuittain seinän ja pesupaikan väliin. Kai se on mukavaa olla ahtaassa paikassa.

Zara tykkää kylpeä hiekassa. Tuolla takana se myös nukkuu.

Zaran herkkua on edelleen parsakaali ja auringonkukan siemenet. Tosin se syö kyllä oikeastaan kaikkea mitä tarjotaan. En usko, että Zara on lisännyt painoaan enää kuukausiin, mutta löysää nahkaa on silti paljon. Olikohan se viimeisessä näyttelyssä, missä lemmikkiluokan tuomari oli kirjoittanut yleisvaikutelmaan "pulla" ja nykyään se onkin meillä käytössä hellittelynimenä. Meidän ihana Pulla. <3

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Karkuretki

SOFIA KIRJOITTI:

Eilen illalla pidimme Zaraa leikkipuistossa pahvilaatikossa minun huoneeni lattialla. Huoneen ovi laitettiin kiinni, kun menimme katsomaan futiksen MM-kisoja. Kesken pelin isi kuuli huoneestani pientä rapinaa. Hän meni katsomaan ja - yllätys yllätys - Zara oli kiivennyt pois pahvilaatikosta ja oli tutkimassa lattialla olevaa muovipussia. Olimme hiukan pelästyneitä, missä kaikkialla Zara oli ehtinyt käydä. Onneksi kaikki näytti olevan kunnossa. :)

torstai 5. kesäkuuta 2014

Herkkupallo

Deanna sai jostain kilpailusta herkkupalkinnon ja siihen kuului siemenistä tehty pallo. Eräänä iltana pienet (vaikkeivat ne enää niin pieniä olekaan) olivat leikkipaikassa ja laitoimme pallon sinne.


Ensin sitä piti kierrellä ja tutkia.


Sitten kokeilla varovaisesti hampailla.


Hmm, taisi maistua hyvältä.


"Mulle lisää!"


Ja mitä tekevät hamsterit?


Ei mahtunut herkkupallo poskipusseihin, joten se piti ovelasti piilottaa. 


:)

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Taas näyttelyssä

Viime lauantaina oli vuorossa hamsteriyhdistyksen 25v-juhlanäyttely Lahdessa. Keväällä näitä näyttelyitä on tuntunut olevan tiheään, mutta nyt tulee pidempi tauko ennen syksyä.

Näyttelypaikka oli vaihtunut, mikä oli erittäin positiivista. Lahden edelliset näyttelyt olivat hallissa, missä oli tylsää viettää päivää. Täällä sai aikansa kulumaan huomattavasti paremmin, mikä oli hyvä asia, kun päivä oli taas todella pitkä.

No mutta arvosteluihin. Laitetaan taas ensin lasten lemmikkien tuloksia.

Zara: Arvosana Erittäin hyvä. Kaikki kunnossa, vaikka turkki on hieman epätasainen. Mukavan terhakka ja utelias. Yleisvaikutelma Pulla. :D Zara sai erikoispalkinnon terhakkuudesta.

Belanna: Arvosana Erittäin hyvä. Turkki epätasainen ja mahapuolelta ohut. Muuten kaikki ok. Vilkas ja eloisa. Yleisvaikutelma Kauniin värinen.

Deanna: Arvosana Erinomainen. Kaikki ok, turkki puhdas ja paksu. Vilkas ja eloisa. Yleisvaikutelma Kaunis pikku otus. Deanna sijoittui kolmanneksi lasten lemmikeissä. Tämä oli Deannan kolmas näyttely. Jokaisessa on tullut PLH-sijoitus, joten nyt laitetaan hakemus postiin ja Deanna saa valiolemmikkihamsterin tittelin. <3

Ulkomuotoluokassa oli taas melko tiukka arvostelu. Tai ehkä se johtuu siitä, että viime näyttelyssäkin sanottiin, että campbellien taso ei ollut kovin tiukka. Olisi joskus kiva nähdä eri "tasoisia" hamstereita vieretysten, niin ehkä itsekin oppisi katsomaan niitä sillä silmällä.

Zara: Arvosana Melko hyvä. Tyyppi melko hyvä, vyötärö erottuu. Harva vatsakarva, muuten turkki hyvä ja tiheä. Kunto hiukan tuhti. Ei parhaassa kukassa, ikä alkaa näkyä. Niin, Zarahan on jo yli 10 kk. Taisin näyttelyluettelosta katsoa, että tämän vanhempaa campbelliä ei siellä ollutkaan. Tuntuu omituiselta, että Zara ei ole enää nuori. Mutta toisaalta Zorrossakin alkoi näkyä vanheneminen jo vuoden täytettyään. Onneksi Zaran käyttäytymisessä ei vielä näy. Ep terhakkuudesta osui kyllä ihan nappiin lemmikkiluokassa.

Belanna: Arvosana Tyydyttävä. Pitkä ja kapea pää, isot korvat. Tyyppi ok, vyötärö erottuu. Harva vatsaturkki, turkki lohkeilee. Kunto löysä, ei parhaassa näyttelykunnossa. Tämä olikin mielenkiintoinen arvostelu. Omaan silmään Belanna ei ole koskaan aiemmin näyttänyt näin hyvältä ja meidän mielestämme turkki (ei vatsasta, mutta muualta) on loistokunnossa. En myöskään ymmärtänyt, miten kunto on löysä. Viime näyttelyssä Belanna sai loistoarvostelut, mutta nyt sitten näin. Emme sijoitusta odottaneetkaan, mutta silti tämä yllätti.

Deanna: Arvosana Erittäin hyvä -. Kaunis pää, aavistuksen isot korvat. Yleisvaikutelmaltaan erittäin kaunis eläin, oikein hyvä koko. Turkki ja kunto hyvä. Deanna palkittiin standardi campbellien parhaana ja sai myös sertin. BIS:ssa sijoitus oli viides. Värityksestä on joka kerta sanottu, että perusvärin pitäisi olla sinisempi ja kaarien varjostuksen oranssimpi.


Deanna on selkeästi tämän porukan kaunotar. Belanna on enemmänkin söpö ja Zara taas hurmaa käyttäytymisellään. Ja ihania mussukoita ovat jokainen. <3 Vähän harmi, että seuraavaan näyttelyyn on niin pitkä aika. Lopputuloksesta huolimatta on aina mielenkiintoista lukea arvosteluja ja ehkä sitä vähitellen oppii siinä itsekin jotain.

perjantai 16. toukokuuta 2014

Erikoisia ääniä



Olemme aiemminkin jo maininneet hamsujen ääntelystä, mutta laitetaan nyt ihan oman otsikon alle. Zaranhan huomasimme ajat sitten pitävän pientä ääntä, kun se on kädellä. Tuhinaa, tohinaa, vikinää. Sitä on vaikea kuvailla.

Belannakin on alkanut pitää samanlaista ääntä toisinaan. Deanna myös, mutta sillä on lisäksi ihan omia ääntelyjä. Välillä se melkein kuin kujertaa. Ihan uusimpana on sellainen jännä nakutus, mikä ei kuitenkaan ole nakutusta. Siitä tulee vähän mieleen geiger-mittari tai Star Trekin hamsterin tapainen otus tribble... Kuvassa kapteeni Kirk tribblejen ympäröimänä. :)



Yritin hieman googlettaa hamsterien ääntelyä. Suurin osa katsomistani jutuista käsitteli narinaa ja sen kyllä tunnistamme. Zara ei ole narissut ikiaikoihin ja Deanna ja Belannakin hyvin harvoin, jos osuvat pahasti toistensa tielle. Linkeissä puhuttiin myös hengityksen vinkumisesta, aivastelusta ja muusta sairauteen viittaavasta. Meille tulee kuitenkin mieleen, että nämä kaikki äänet kuulostavat enemmänkin siltä, kuin hamsut kehräisivät kuin kissa. Eli ääntely ei olisi mitään negatiivista vaan päinvastoin. Olisikin kiva kuulla hamsuja paremmin tuntevilta, että millaisia ääniä muualla kuuluu ja millaisissa tilanteissa.

Vielä pari kuvaa Zarasta.


Parhaat kuvat saa yleensä otettua, kun hamsut ovat "leikkipuistossaan".


Belanna poseeraa.


Deanna yrittää kiivetä.


Huomenna onkin jo tämän vuoden kolmas näyttely. Siitä kuulumisia myöhemmin.

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Pikkuisten juhlaa Jyväskylässä

Viime lauantaina järjestettiin Jyväskylässä Suomen hamsteriyhdistyksen tämän vuoden toinen näyttely. Lähdimme pienillä odotuksilla, lähinnä odotimme Deannan saavan jotain, mutta odotukset ylittyivät huimasti!

Olimme valmistautuneet näyttelyyn ihan tavallisesti eli ei muulla tavalla kuin leikkaamalla hamsujen kynnet. Belanna inhoaa kynsien leikkaamista yli kaiken eikä se nytkään ollut helppoa perjantai-iltana. Väsytystaistelun jälkeen tuloksena oli todella säälittävän näköinen hikinen hamsteri... Hiki tuli siis tietysti leikkaajan kädestä ja Belannan turkki näytti aivan kammottavalta. No onneksi se siitä kuivui pian. Ehkä ensi näyttelyssä osaamme jo varautua aiemmin eikä jätetä sitä leikkaamista edellisiltaan.

Näyttelyssä oli tällä kerralla hieman vähemmän osallistujia. Olikohan matka liian pitkä, jos moni asuu täällä etelässä? No ainakin se oli mukavaa, että arvostelut eivät kestäneet niin kauan. Varsinkin, kun "jouduimme" olemaan paikalla loppuun saakka.

Lasten lemmikit arvosteltiin taas ennen campbellien ulkomuotoluokkaa.

Zara: arvosana Erittäin hyvä. Hienossa kunnossa, mutta varottava lihomista. (Todella nätisti sanottu meidän pullerosta.) Turkki, kynnet yms. kaikki kunnossa. Utelias ja ystävällinen, ihana käsitellä. Yleisvaikutelma: uskomattoman kaunis hamsteri. Olimme täsmälleen samaa mieltä tästä arvostelusta. :)

Belanna: arvosana Hyvä. Saisi olla hieman massakkaampi (meidän rääpäle edelleen...). Turkki kaunis ja kiiltävä, oikein hyvässä kunnossa. (Tästä olimme erityisen iloisia, koska edellisessä näyttelyssä turkki sai miinusta lohkeilemisesta.) Etutassujen kynsissä oli lyhentämisen varaa. Utelias ja ihana, kaunis hamsteri. Belanna palkittiin tuomarin suosikkina ja mainittiin korvat ja arvostelussa lukikin, että näillä korvilla voisi lähteä lentoon. :)

Deanna: arvosana Erinomainen. Yleiskunto ja turkki olivat erinomaisia ja kaikki muukin kunnossa. Utelias, ystävällinen ja hienosti pidetty lemmikkihamsteri. Deanna palkittiin lasten lemmikkien parhaana sekä parhaana nuorena. Viimeisenä olleessa lemmikkihamsterien best in show -kehässä Deanna tuli toiseksi.

Näiden arvostelujen jälkeen odotimme jännittyneinä ulkomuotoluokan arvosteluja.

Zara: arvosana tyydyttävä. (Siis mitä?? Viime näyttelyssä Zara oli palkintosijoilla arvosanalla Erittäin hyvä ja oli silloinkin muhkeassa kunnossa. Tosin emmehän me tiedä tarkkaan miten hamsteria kuuluu arvostella ulkomuotoluokassa.) "Löysyys" mainittiin useassa kohdassa ja turkkikin oli tuomarin mielestä liian pitkä ja epätasainen. No, ihminen tietysti reagoi miten reagoi, mutta onneksi Zara ei itse ymmärrä näitä. ;) Vähän lohdutti se, että tuomari oli muutenkin erittäin tiukka eivätkä campbellit yleisesti ottaen saaneet hyviä arvosanoja.

Belanna: arvosana Erittäin hyvä. Melko sievä pää, kauniit korvat. Tyyppi sievä, joskin tulisi vielä voimistua. Belanna oli ei-standardien paras, paras nuori ja tuomarin suosikki. Tämä kyllä löi meidät täysin ällikällä! Belannan turkin väri ei ole kovin tasainen ja kun korvien koosta ja massasta oli tullut jo lemmikeissä kommenttia, niin emme olisi uskoneet tällaista. Voi miten onnellisia olimme rääpäleemme puolesta! Best in show'ssa Belanna oli ei- ja koestandardien neljäs. Kuvassa ei nyt näy kaikki Belannan ruusukkeet, kun muuten on niin söötti kuva.


Deanna: arvosana Hyvä. Sievä pää, kauniisti asettuneet korvat. Lupaava tyyppi. Turkki hieman pitkä niskasta. Väritys saisi olla voimakkaampi. Kuitenkin Deanna oli standardien paras ja paras nuori. Mukaan tarttui myös kunniamaininta yleisvaikutelmasta. Best in show'ssa Deanna jäi standardien kuudenneksi.


Tulimme siis kotiin lopulta 11 ruusukkeen ja yhden kuman kanssa. Huh huh. Nyt on taas vaikeaa nollata tilanne toukokuussa Lahdessa pidettävään juhlanäyttelyyn. Siellä kuitenkin osanottajamäärät ovat jälleen suuremmat ja kilpailu kovempaa, joten tuskin tällaista palkintomäärää enää tulee. Ja sitä paitsi kolme noista ruusukkeista tuli parhaista nuorista ja pikkuiset eivät enää ensi kuussa kuulu siihen ryhmään. Mutta nyt hehkutetaan vielä näitä. :)

torstai 3. huhtikuuta 2014

Munakennon mussukkat

Pikkuiset eivät enää ole niin pikkuisia, minkä huomaa siitä, että ne ovat päässeet normaaliin "hamsterirytmiin". Ne eivät siis ole enää niin usein päivisin hereillä. Ja illalla ne saattavat nukkua vielä kun lapset menevät nukkumaan. Tämä on vähän harmillista, koska niitä ei tule käsiteltyä niin paljon. Zarahan on niin kesy ja seuranhaluinen, että se saattaa olla kädellä ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla. Toisinaan se ei edes liikahda pois kädeltä, kun sen yrittää laittaa takaisin dunaan. ;)

Munakenno ja sen alunen ovat edelleen Belannan ja Deannan suosikki nukkumispaikkoja. Siellä ne saattavat olla vierekkäin tai päällekkäin, kuten alla olevassa kuvassa. Monesti nähdään, kuinka toinen ryömii vain toisen yli, eikä se toinen ole moksiskaan.


Lauantaina suunnataan auton keula kohti Jyväskylää vuoden toiseen näyttelyyn. Herätys on klo 5.30 ja pitkä päivä tiedossa. Kaikkeen hulluun sitä ryhtyykin vapaaehtoisesti! :) Jännää kuulla menevätkö pienten arvostelut yhtään samalla tavalla kuin ensimmäisessä näyttelyssä. Ja jännää kuulla mitä Zaran koosta sanotaan... Mun mielestä se ei ole yhtä pullukka kuin viime näyttelyssä, mutta kyllähän sillä sitä massaa riittää. 

Kiipeilijä

SOFIA KIRJOITTI:

Nykyään kun Zara on ollut leikkipaikassa se on keksinyt uuden tavan tutkia lisää paikkoja: kiipeily. Kun Zara laitetaan pahvilaatikossa olevaan leikkipaikkaan, se on keksinyt, että se pääsee pahvilaatikon reunojen yli. Siellä on uusi maailma tutkittavana! Zara on yrittänyt kiivetä reunojen yli jo pitkään. Nyt kun se keksi miten se tehdään, niin sitä ei pidättele mikään. Joten kun sen laittaa leikkipaikkaan, jonkun täytyy olla aina vahdissa.

Olenkohan jo kertonut Zaran ääntelystä? Hamsterithan eivät varsinaisesti pidä ääntä. Pienet kyllä narisevat joskus jos toinen häiritsee toisen unia. Jos kuuntelee tarkkaan Zaraa kun se on kädellä, huomaa ettei hamsterit ole mitään tuppisuita. Sillä Zara pitelee ääntä niin, että samalla se vikisee ja tuhisee. Sille ei oikeastaan löydy oikeaa termiä. Mutta se on söpön kuuloista.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Söpöläiset

SOFIA KIRJOITTI:
 

Deannalla ja Belannalla on terraariossa kolme lempipaikkaa: puumökki, munakennon puolikas ja munakennon alle kaivettu pesä. Yleisesti ne nukkuvat samassa paikassa yhdessä.

Joskus kun yritämme kuvata pikkuisia niiden nukkuessa kamerasta tulee tietysti salamavalo ja se häiritsee Deannan ja Belannan nukkumista.

lauantai 22. helmikuuta 2014

Vuoden ensimmäinen näyttely

Tänään oli näyttely Littoisissa Turun lähellä. Lähdimme sinne aikaisin aamulla kaikkien hamsujen kanssa. Deanna ja Belanna ovat juuri täyttäneet 2 kuukautta, mikä on näyttelyyn osallistumisen alaraja. Kaikki hamsut oli ilmoitettu sekä lasten lemmikkiluokkaan että ulkomuotoluokkaan.

Lasten lemmikit arvosteltiin ensin.

Zarasta sanottiin mm: melko muhkeassa kunnossa oleva hamsteri, saisi olla kiinteämpi. Touhukas, mutta mukava käsitellä. Tomera täti! Zara saikin tsempparipalkinnoksi juoksupyörän, kun se tarvitsee enemmän liikuntaa... Arvosana oli hyvä +. Täytyy myöntää, että olimme hieman pettyneitä arvosteluun. Olimme tottuneet Zaran kohdalla täysin ylistäviin arvosanoihin ja sijoituksiin. Toki tiesimme, että paino saattaa pudottaa pisteitä, mutta meidän mielestä Zara on kuitenkin niin täydellinen lemmikki, ettei parempaa voisi kuvitella.

Belannasta sanottiin mm: sopusuhtainen kooltaan, joskin lihasmassaa voisi olla aavistuksen enemmän. Kuitenkin vielä kasvuikäinen, joten kehittyy vielä. Rauhallinen ja erittäin kiva käsitellä. Utelias tutkiskelija. Arvosana oli erittäin hyvä. No, itse kutsun Belannaa välillä rääpäleeksi, kun se on niin pikkuinen, että arvostelu ei tullut yllätyksenä. Belanna ei saanut mitään palkintoa, mutta olimme iloisia kuitenkin hyvästä arvostelusta.

Deannasta sanottiin mm: kokoisekseen sopusuhtainen, vielä vauvaikäinen. Hyvä massa ja lihakset. Utelias ja kiltti käsitellä. Mainio lemmikkihamsteri. Yleisvaikutelma: vautsivau! Arvosana oli erinomainen. Deanna ylsi 2. sijalle ja oli myös paras nuori! Deanna on kyllä erittäin kaunis hamsteri, mutta lemmikkiominaisuuksissa olisin luullut sen jäävän meidän kahden muun hamsterin jälkeen, koska se on sen verran arempi ja ei-niin-sosiaalinen. Mutta eipä meillä olekaan tuota kokemusta vielä paljon.

Ulkomuotoluokassa kävi ikävä kömmähdys. Seurasimme kyllä arvosteluja koko ajan, mutta emme huomanneet missä vaiheessa campbellit arvosteltiin, kun samalla tuomarilla oli myös kiinankääpiöt. Yllättäen kuulin, että campbelleja palkittiin ja olin aivan ihmeissäni. Meidän hamstereita ei ollut nimittäin arvosteltu ollenkaan! Selviteltiin tätä palkintojenjaon jälkeen ja vaikka laatikot olivat olleet pöydälle koko ajan paitsi lasten lemmikeiden arvostelujen aikana, niin ne olivat jääneet huomioimatta.

Tuomari arvosteli kuitenkin nämä vielä jälkeenpäin. Vaikka tilanne harmitti, niin halusimme kuitenkin arvostelut, varsinkin kun pienet olivat ensimmäisessä näyttelyssään ja toisaalta meillä oli Zarasta hieman odotuksia, kun se oli voittanut kaksi edellistä näyttelyä.

Zara sai arvosanan erittäin hyvä + ja se sijoitettiin jälkikäteen neljänneksi. Se sai myös yleiskunniamaininnan.

Belanna sai arvosanan erittäin hyvä, mutta ei sijoittunut. Turkin väri on epätasainen, mutta turkki oli kuitenkin erittäinen hyvässä kunnossa.

Deanna sai myös arvosanan erittäin hyvä. Sen turkin väri voisi olla oranssimpi, mutta merkit ja selkäjuova ovat hyvät. Deanna sai sertifikaatin.

Todella hyvät arvostelut siis kaikki kuitenkin saivat. Seuraava näyttely on huhtikuussa Jyväskylässä ja täytyy silloin vahtia noita arvosteluja, että kaikki tulee huomioitua. ;) Huh huh, enpä olisi 2 vuotta sitten Zorron tullessa uskonut, että meidän perhe matkustaa satoja kilsoja hamsterinäyttelyihin. :D


Zara ja ulkomuotoluokasta saatu 4. sijan ruusuke ja kunniamaininta. Takana myös plakaatit Vuoden Voittaja 2013 lasten lemmikkien 2. sijasta ja ei-standardi campbellien voitosta, josta on myös pokaali. :)


Deanna ja lasten lemmikkien 2. sijan ruusuke sekä parhaan nuoren ruusuke ja palkintopähkinät. Edessä jyrsittävänä sertifikaatti.


Muuten vain söpö Belanna, josta saa aina parhaat kuvat. Ehkä tuo mustasilmäisyys ja turkin hieman tummempi väri helpottavat kuvaamista.