keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Seniorihamsut

Onpa vierähtänyt pitkä aika viimeisestä kirjoituksesta. Hamsut voivat kuitenkin edelleen hyvin. :) Deannalla on perjantaina ja Belannalla lauantaina juhlapäivät, kun mittariin tulee peräti 1,5 vuotta! Zorro oli aiemmin meidän pisimpään elänyt hamsteri, mutta nämä kiilasivat nyt edelle.

Ikä ei hirveästi näillä tyttösillä vielä näy. Olin kuvitellut niiden olevan tässä vaiheessa jo selkeästi "vanhan oloisia". Belannassa ei oikeastaan ole mitään eroa. Se on yhtä puuhakas kuin ennenkin ja turkki on aivan loistavassa kunnossa. Deannassa on hieman vanhenemisen merkkejä. Sen vauhti on ehkä hiipunut aivan pikkuisen ja tasapaino ei ole ihan yhtä hyvä. Toisaalta se on ollut niin sporttinen aina, että siinä tämä ikääntyminen varmaan näkyykin helpommin kuin Belannassa. Siitä olen ollut iloinen, että ilmeisesti kummallakaan ei ole diabetestä, kun ovat niin hyväkuntoisia ja sopusuhtaisia edelleen. Zaralla ja Siriuksella varmaankin oli.

Ihan ilman ongelmia ei kuitenkaan olla oltu. Deanna käytettiin tänään eläinlääkärillä. Sen vasen silmä on ollut nyt jonkin aikaa hieman outo. Se ei rähmi ja näyttää normaalilta, mutta ei aukea ihan kokonaan. Ilmeisesti sillä on kuitenkin silmätulehdus ja saatiin siihen tippoja. Kohta pitäisi mennä antamaan ensimmäiset. Mitenköhän onnistuu..?

Alla muutama kuva, tosin ne on otettu jo reilu kuukausi sitten.





Ja sitten vielä vapunpäivän kuvia. Deannasta oli aivan mahdoton saada kunnollista kuvaa...





Näiden kuvien myötä toivotamme Hyvää Juhannusta! :)

Ei kommentteja: